Moni meistä kantaa sisällään jotakin hyvin herkkää: tarvetta tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi, juuri sellaisena kuin on. Silti näkyväksi tuleminen voi tuntua yllättävän vaikealta. Vaikka järjellä tiedämme, että meillä on oikeus olla olemassa ja ottaa tilaa, keho ja mieli saattavat muistaa ja muistuttaa jotakin aivan muuta.
Minulle näkyväksi tuleminen ei ole ollut itsestäänselvyys, ei se ole sitä vieläkään. Tähän on ollut vaikuttamassa mm. koulukiusaamisen kohteena oleminen. Koulukiusaamisen kokemukset jättävät jäljen, syvän sellaisen. Ne opettavat vaikenemaan, pienentämään itseään ja varomaan liikaa erottumista.
Kun on useasti tullut torjutuksi tai satutetuksi, mieli oppii suojaamaan itseään. Mieli toimii ikään kuin portinvartijana pahoille muistoille ja ikäville kokemuksille. Käytännössä se voi tarkoittaa vetäytymistä, ylikiltteyttä tai sitä, että omat tarpeet ja rajat jäävät taka-alalle (Keltikangas-Järvinen, 2017).
Silti kaipuu näkyväksi tulemiseen ei katoa. Jo ihmisen perustarpeissa laumaan kuuluminen on yksi tärkeä tarve. Näkyväksi tuleminen odottaa, se odottaa mielen sisällä lempeästi, ehkä hiljaa, mutta sinnikkäästi. Se odottaa vuoroaan.
Miksi näkyväksi tuleminen on niin vaikeaa?
Mielestäni näkyväksi tuleminen koskettaa suoraan ihmisyyden ydintä. Se koskettaa tarvetta kuulua ja tulla hyväksytyksi. Meissä herää helposti pelko siitä, mitä tapahtuu, jos näytän itseni. Entä jos minut taas torjutaan, arvostellaan tai jätetään ulkopuolelle? Mielen vahva suojeluvaisto herää.
Psykologisesti tämä liittyy häpeään ja turvattomuuden kokemuksiin. Häpeä saa meidät vetäytymään ja piilottamaan itseämme, vaikka todellisuudessa tarvitsisimme juuri yhteyttä ja hyväksyntää (Aaltonen, 2014). Kiusatuksi joutuneelle näkyväksi tuleminen voi tuntua riskiltä, sillä keho muistaa, vaikka mieli yrittäisi vakuuttaa, että nyt on kaikki toisin.
Näkyväksi tulemista ei voi pakottaa. Se ei ole suoritus, vaan matka. Ennen kaikkea se on suhde omaan itseen. Itselleen näkyväksi tulemiseen.
Lempeät ensiaskeleet kohti näkyvyyttä
Näkyväksi tuleminen ei ala suurista julistuksista tai rohkeista somepostauksista. Se ei ala hypystä estradien parrasvaloille. Se alkaa pienistä, sisäisistä liikkeistä.
1. Itsen hyväksyvä katse. Harjoittele katsomaan itseäsi lempeästi. Kysy: ”Mitä minä tarvitsen juuri nyt?” ja ”Mitä tunnen?” Oman sisäisen kokemuksen tunnistaminen rakentaa turvallisuutta (Aaltonen, 2014).
2. Pienet näkyväksi tulemisen hetket. Voit aloittaa arjen pienistä teoista. Sanot mielipiteesi, pyydät apua, asetat rajan tai jaat pienen palan omasta tarinastasi luotettavalle ihmiselle.
3. Turvalliset ihmiset ja yhteisöt. Me tulemme näkyviksi vain suhteessa toisiin. Mitä paremmin tunnet itsesi, sitä paremmin uskallat avautua myös muille, tulla näkyväksi. Turvallinen, myötätuntoinen kohtaaminen voi korjata aiempia kokemuksia ja luoda uudenlaista luottamusta (Keltikangas-Järvinen, 2017).
4. Salli keskeneräisyys. Sinun ei tarvitse olla valmis, varma tai riittävän hyvä tullaksesi näkyväksi. Riittää, että olet totta itsellesi ja toisille. Aitona itsenäsi, itsesi hyväksyen.
Näkyväksi tuleminen on toipumista
Kun alamme näkyä itselle ja muille, alamme myös eheytyä. Jokainen pieni askel kohti omaa ääntä, rajoja ja tarpeita kertoo keholle ja mielelle: nyt on turvallisempaa, nyt minä saan olla. Se on toipumista menneistä haavoista ja samalla uuden, lempeämmän elämän rakentamista. Lempeä askel kerrallaan.
Ehkä näkyväksi tuleminen ei olekaan rohkeutta huutaa, vaan lupa kuiskata: tässä minä olen. Samalla huomata, että se riittää.
Lähteet
Aaltonen, J. (2014). Dialoginen kohtaaminen mielenterveystyössä. Helsinki: Kirjapaja.
Keltikangas-Järvinen, L. (2017). Hyvä itsetunto. Helsinki: WSOY.