Tunteiden johtamista – aloita itsestä!

Jotta tunteita voisi johtaa, on aloitettava itsestä. Se ei välttämättä ole helppoa, mutta onneksi opeteltavissa oleva taito. Voi aloittaa miettimällä sitä, että mitä jos minä itse olenkin työpaikalla se ”mätä omena”? Tai entä jos minä olenkin se valittaja tyyppi, jolle mikään ei ole hyvin? Entä jos minä itse piilottelen epävarmuuttani vihan tunteen alle? Miten puhun toisista työyhteisössä? Olenko kateellinen jollekin ja jos olen, niin miksi? Miten itse suhtaudun toisten uusille ideoille? Kysymykset yleensä herättelevät pohtimaan omaa käyttäytymistä ja tunteita käyttäytymisen takana.

Pysähtyminen itsensä äärelle vaatii oman itsensä läsnäolon opettelua. Tulemme vahvemmiksi, kun opettelemme tuntemaan itsemme hyväksymisen myötä. Tulemme myös pelottomammiksi, kun meillä ei ole salaisuuksia taakkana, joita pitäisi suojella tai piilotella. Epävarmuuden ja osaamattomuuden myöntäminen ei olekaan heikkouden merkki.

Aki Hintsa, joka oli traumatologiaan erikoistunut urheilulääkäri ja tunnettiin F1-piirien varikkolääkärinä, kuvasi mielestäni menestystä ja tunteiden johtamista hyvin: ”Meidän pitää tietää, keitä me olemme, ennen kuin voimme pysyvästi saavuttaa menestystä ja tyydytystä.” En tarkoita tällä sitä, että meidän kaikkien pitäisi kavuta formula ykköstasolle tai ylipäätään julkisuuteen. Tärkeintä on oppia tietämään oikeasti, kuka on. Vain sitä kautta pystyy saavuttamaan menetystä ja tyydytystä itsensä kanssa. Oman sisäisen ytimen tunteminen on todellisen minän tuntemista.

Tunteiden johtamisessa tavoitteena on luoda työyhteisöön turvallinen ilmapiiri, jossa luotetaan ja uskalletaan sanoa. Pitää lopettaa feikkaaminen ja olla aito. Työyhteisön ilmapiiri tarttuu kaikkialle, oli se sitten millainen tahansa, se heijastuu myös asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin. Ilmapiiriä on vaikea peittää feikkaamalla, sanaton viestintä viimeistään paljastaa sen, mistä todella on kyse.

Tunteiden johtamisessa tulisi myös opetella arvostamaan eriäviä mielipiteitä ja tuoda aidot mielipiteet rohkeasti esille. Pitää uskaltaa kertoa totuus, vaikka se olisi vaikeaa sanoa ääneen. Totuuden julki tuominen vie painolastia koko työyhteisöltä ja sen jälkeen on paljon helpompi hengittää.

Oikeasti kuuntelemaan pysähtyminen on myös tunteiden johtamisen askeleita. Jos työyhteisössä ei tulla oikeasti kuulluksi, monet hyvätkin ideat ja innovaatiot saatetaan sivuuttaa, kun niitä ei uskalleta tuoda esille. Ja miksikö? Vain siksi, että ei koeta tulleensa kuulluksi. Tässä kohtaa tulisikin miettiä sitä, ollaanko oikeasti kiinnostuneita siitä, mitä toinen sanoo ja ymmärretäänkö me se mitä meille sanotaan. Myös toisen henkilön arvostus näkyy kuuntelemaan pysähtymisestä.

Onko työyhteisössä ilmapiiri sellainen, että siellä tullaan kuulluksi, uskalletaan olla omia itsejään, luotetaan? Voiko luottamus rakentua omassa työyhteisössä? Luottamusta ei luoda tyhjästä, se ansaitaan. Johtohenkilöt ovat siinä avainasemassa. Pieniä, isoja asioita työyhteisössä: oman itsensä tunteminen, pysähtyminen, luottamus, arvostus, rohkeus olla oma itsensä, aito kuunteleminen ja läsnäolo. Näistä syntyy parempaa työhyvinvointia, ihan jokaiselle.

Työssäoppiminen vai työssä oppiminen – ikuinen opiskelija

Työssäoppiminen eli työharjoittelu” näin Google haku määritteli työssäoppimisen. Työssäoppiminen nähdään useasti vain koulutuksen osaan liittyvänä toimintana. Silti oppimista työssä tapahtuu koko ajan, ollaan harjoittelijoita tai ammattilaisia. Työssäoppimisen opintojaksolla opiskelijalla on tilaisuus valmentautua työelämään aidossa työympäristössä. Työelämässä jo oleva oppii työelämän arjessa.

Opiskelijoille on yleensä koulutuksissa, varsinkin ammatillisissa koulutuksissa, tarjottu upea mahdollisuus tutustua työelämään. Uuden oppimisen ohella opiskelija saa käytännön tuntuman opiskelemaansa alaan. Samalla opiskelija saa työelämäkontakteja ja tilaisuuden näyttää omaa osaamista ja markkinoida itseään työnantajalle. Opiskelija saattaa myös löytää tulevan työnantajansa työssäoppimisen jaksolla.

No miten me muut, me, jotka ollaan jo töissä, eikö silloin enää voi työssä oppia? Kyllä voi ja pitääkin oppia. Ilman oppimista ei synny uutta. Itse tunnustaudun ikuiseksi opiskelijaksi. Olen lähes koko aikuisikäni opiskellut aina jotain, siinä työn sivussa, muun arjen ohella. Olenko ollut siis työssä oppija, ehkä?

Työelämä opettaa myös vastoinkäymisten kautta. Työarjessa voi syntyä konflikteja, odottamattomia tilanteita tai haastavia projekteja. Ne kaikki sisältävät työssäoppimista. Harvoin sitä vain mielletään työssä oppimiseksi. Jokainen asia, mitä teemme on tavallaan oppimista. Jo se, että aamulla nouset sängystä ja puet vaatteet päälle, on oppimista. Se oppiminen tosin on tapahtunut kauan sitten, emmekä kiinnitä siihen sen enempää huomiota. Voisinkin sanoa, että koko elämä on yhtä oppimista, niin työssä kuin vapaa-ajallakin.

Opiskelu ei mene ikinä hukkaan. Jos et opiskele työtäsi varten, opiskelet todennäköisesti itseäsi ja elämääsi varten. Kaikenlainen opiskelu on hyväksi. Koskaan et voi tietää, missä mitäkin oppimista voit tarvita, ei kannata siis valikoida oppimisiaan. Mielenkiintoisen asian oppiminen on aina mukavampaa, mutta haasteellisen uuden asian oppimisesta syntyy voimakkaampia oivalluksia ja oppimisen kokemuksia. Kannattaa kokeilla, voi yllättyä positiivisesti!